Jo lapsena esiintymis- ja lauluintoinen Antti Tuisku julkaisi 2000-luvulla kuusi erilaista albumia, joista ensimmäinen albumi nimeltä “Ensimmäinen” julkaistiin vuonna 2004. Viimeisin 2000-luvun levy on nimeltään “Hengitän”, joka julkaistiin vuonna 2009. Idols-esiintymisen jälkeen Antti Tuisku nousi yhdeksi Suomen suurimmaksi ja suosituimmaksi pop-artistiksi ja keikkaili ahkerasti. Sama meno jatkuu 2010-luvulla, eikä Antti Tuisku näytä hidastavan lainkaan.
Täysin uuden käännöksen musiikillisesti Antti Tuisku otti “En kommentoi” -levyllään, joka on tyylilajiltaan edelleen poppia, mutta enemmän esittäjänsä näköistä: räväkkää, tiukoista raameista irtautuvaa ja ennen kaikkea rohkeaa. Sama teema jatkuu vuonna 2017 julkaistulla “Anatude”-levyllä. Uutta aikakautta edelsivät kuitenkin kolme erilaista levyä, jotka omalla tavallaan jatkoivat 2000-luvun levyjen tunnelmaa. Seuraavaksi esittelemme Antti Tuiskun diskografian vuodesta 2010 eteenpäin.
Kaunis kaaos (2010)
Antti Tuiskun ensimmäinen levy 2010-luvun puolella on nimeltään “Kaunis kaaos”, joka on tuotettu Warner Music -nimisen levy-yhtiön alla. Levy on seitsemäs Antti Tuiskun julkaisema levy. Levy saavutti nopeasti kultalevyn myynnin rajat.
“Kaunis kaaos” -levyllä on tuttuun tapaan 11 Antti Tuiskun kappaletta, joista ensimmäisenä singlenä julkaistiin Atlantti. Ensijulkaisu tapahtui TV-ohjelmassa nimeltä “Pitkä kuuma kesä”. Singlenä julkaistiin albumilta myös kappale nimeltä “Hyökyaalto” loppusyksystä. Vuoden 2010 alkupuolella albumin viimeinen single, “Yksinäinen”, näki päivänvalon. Suomen virallisella listalla “Kaunis kaaos” -albumi saavutti parhaimmillaan toisen sijan.
Minun jouluni 2 (2011)
Antti Tuisku julkaisi ison suosion saavuttaneen ensimmäisen joululevynsä “Minun jouluni” vuonna 2005, jolla Tuisku tulkitsi esimerkiksi jouluisia klassikoita omalla tyylillään. Antti Tuiskun kahdeksas albumi “Minun jouluni 2” jatkaa samalla tyylillä, ja sisältää nimensä mukaisesti jouluisia kappaleita. Albumi on Warner Music Finland -levy-yhtiön alla julkaistu.
Vaikka albumi julkaistiin loppuvuodesta 2011, se ehti helposti myydä kultaa. Parhaimmillaan “Minun jouluni 2” ylsi viidennelle sijalle Suomen virallisella listalla. Albumilta julkaistiin yksi single, kappale nimeltä “Rukous”. Levyltä löytyy myös esimerkiksi klassikkokappale “Varpunen jouluaamuna”.
Toisenlainen tie (2013)
VIimeinen albumi ennen uudenlaista Antti Tuiskua oli Antti Tuiskun yhdeksäs albumi nimeltä “Toisenlainen tie”, joka julkaistiin pari vuotta joululevyn jälkeen eli vuonna 2013. Kuten aiempikin levy, Warner Music Finland julkaisi myös “Toisenlainen tie” -albumin.
“Toisenlainen tie” pitää sisällään kymmenen erilaista Antti Tuiskun kappaletta, joista julkaistiin ensimmäisenä singlenä “Rakkaus on.” -niminen kappale. Levy käväisi Suomen virallisella listalla sijalla 2.
En kommentoi (2015)
Kuin taikaiskusta, Antti Tuiskun kymmenes studioalbumi “En kommentoi” avasi täysin uudenlaisen Antti Tuiskun. Albumin tuottajana toimi taitava musiikin ammattilainen Jurek. Levy-yhtiönä “En kommentoi” -albumille toimi Warner Music Finland.
Ensimmäisenä julkaistu sinkku “Peto on irti” kuvastaa täydellisesti sitä, millaista musiikkia Antti Tuisku haluaa tehdä tällä levyllä. Kuten Antti Tuisku on itse kertonut, hän haluaa levyllään välittää kuuntelijoille ja faneilleen seuraavaa sanomaa: ole kuka olet rohkeasti, äläkä välitä muiden mielipiteistä. Lisäksi Antti Tuisku haluaa muistuttaa levynsä sanoman kautta kuuntelijoille, että elämä on hauskaa eikä ollenkaan niin vakavaa kuin usein uppoudutaan ajattelemaan.
“En kommentoi” -albumilla Antti Tuisku julkaisi 10 uutta kappaletta, jotka ovat tyylilajiltaan poppia. Albumista julkaistiin myös deluxe-versio, “En kommentoi Deluxe”, jonka myötä albumille julkaistiin kolme uutta kappaletta: “Party (papiidipaadi)”, “Pyydä multa anteeks kunnolla” ja “Suurin fani”.
Anatude (2017)
Antti Tuiskun viimeisin ilmestynyt albumi on nimeltään “Anatude”, mikä on hauska leikittely artistin nimestä. Albumi julkaistiin syyskuussa 2011, ja levy-yhtiönä toimi Warner Music.
“Anatude” on edeltäjänsä “En kommentoi” -albumin tapaan rohkeaa poppia ja täynnä hittejä. Levy on tähän hetkeen mennessä myynyt platinaa. “Mä hiihdän” oli albumin kymmenestä kappaleesta ensimmäisenä julkaistu single. Levy on yltänyt Suomen virallisella listalla sijalle yksi.
“Kumipuku” – vuoden 2018 kesäkumibiisi
Antti Tuisku esittää vuoden 2018 kesäkumibiisin nimeltä “Kumipuku”. Toteuttajina kesäkumikampanjalle toimivat muun muassa YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto.